|
|
WDP Concordia ox

| NIMI |
WDP Concordia ox |
KUTSUMANIMI |
Kalla |
| ROTU |
Arabialainen Täysiverinen |
SUKUPUOLI |
Tamma |
| SYNTYNYT, IKÄ |
27.09.2018, 0v |
VÄRI, SÄKÄ |
kimo (varsana musta), 149cm |
| PAINOTUS |
Matkaratsastus |
KOULUTUSTASO |
kouluttamaton |
| KASVATTAJA |
Waterdrop |
OMISTAJA |
Ida VRL-14407 |
| VH-000-0000 / päiväkirja |
Historia
Oli pimeä ja myrskyinen yö. Rannalta tilan pihalle usein valoa heijastava vanha majakka oli sammunut. Koska asuimme maaseudulla, oli majakan toiminta pienemmille kalastusveneille tärkeä, vaikka uskon, ettei kukaan uskaltanut lähteä tänä yönä kalaan. Emme kuitenkaan ehtineet ihmetellä majakan sammumista, sillä tänä yönä tapahtuisi jotain ihmeellistä. Nefer oli varsomassa. Se oli ollut iltaheinien jaon jälkeen levoton, joten kävimme yön aikana katsomassa sitä useaan otteeseen. Yhden aikoihin Luna oli tullut herättämään minut ja sanonut, että Nefer oli varsomassa. Se oli ollut kyljellään karsinassa ja varsan etujalat olivat kuulemma jo näkyneet. Tai Luna ei ollut aivan olivatko ne etu vai takajalat, koska tallissa oli ollut niin pimeä ja sähköt olivat menneet poikki. Lähdin aamutakissa kiireen vilkkaa talliin taskulamppu kädessä. Aluksi en nähnyt varsaa taskulampun loisteessa, kunnes huomasin, että se olikin jo syntynyt ja makasi Neferin takana. Annoin lampun Lunalle ja rämmin karsinaan katsomaan varsaa. Se oli aivan limainen ja märkä, mutta se oli kunnossa. Tosin olihan tämä jo Neferin toinen varsa, joten en epäillytkään, etteikö se osannut hoitaa hommaansa. Jäimme vielä varmistamaan, että Nefer alkoi hoitamaan varsaansa ja että varsa pääsi juomaan maitoa. Se oli tärkeää, jotta varsa saisi voimia ensimmäisien elintuntiensa aikana.
Luonne
- Tulossa -
Suku
i. Hopearinteen Tico ox
KTK-II, Vir MVA Ch
ox, kimo, 152cm |
ii. Ventik ox Ch
ox, kimo, 150cm |
iii. Best in Showevm |
| iie. Priolo oxevm |
ie. Caca's Beauty
ox, hrkko, 154cm |
iei. Entemenar Crazy Boyevm |
| iee. Rebeca's Cacaevm |
e. AD Neferet ox
ox, rt, 146cm |
ei. Kha ox
ox, rtk, 150cm |
eii. evm |
| eie. evm |
ee. Nyssa al-Ghul ox
ox, rt, 149cm |
eei. evm |
| eee. evm |
Kilpailukalenteri
-
Kuva © Shannon.
|
|
|
|